Osa 1.11 Baratheon

                                                                               ~ * ~



Edmund hyppi riemuissaan uudella sängyllään.



Edmund ei välittänyt Glenysin paheksuvasta katseesta ja moitteista untuvapatjan kiduttamisesta. Hän oli vihdoinkin terve ja saattoi tehdä mitä halusi. Nyt typerät yskimiskohtaukset ja väsymys eivät olleet enää hänen tiellään. Edmundille koko maailma seikkailuineen oli avoinna.



Kunhan vain aurinko nousisi kouluvaunut tulisvat hakemaan häntä ja hän pääsisi tutustumaan muihin aatelisten poikiin. Seikkailut olisivat aina hauskempia muiden seurassa!



Jäänittynyt hymy huulillaan Ed nousi vaunujen portaita. Viimeinkin hän pääsi ensimmäistä kertaa elämässään linnan muurien ulkopuolelle.

                                                                               ~ * ~



Saatettuaan poikansa tämän ensimmäiselle koulumatkalle, suuntasi Edmund I kohti markiisien kolkkoa linnaa. Deborah oli kutsunut Edmundia jo useamman kerraan luokseen, mutta jostain syystä Edmundilla ei ollut ollut suurempaa kiinnostusta vastata kutsuun myöntyvästi. Deborah käyttäytyi jatkuvasti vaativammin ja vaativammin. Kaiken lisäksi hänen ennen niin vetoavat oikkunsa ja kylmä rauhallisuus alkoivat hiljalleen ärsyttää Edmundia. Ihan kuin naisella ei olisi ollut tunteita laisinkaan. Tai no itseään hän ainakin rakasti, mutta muita? Siitä Edmund ei voinut olla varma.



Ajatellessaan naisia Edmundin mieleen tuli Deborahin lisäksi toinenkin nainen. Nainen, joka ymmärsi olla vaatimatta mitään. Nainen, joka ymmärsi totella täydellisesti kuninkaan pienintäkin tahtoa ja suorastaan palvoi tätä. Nainen, jonka Edmund oli luvannut tavata auringon laskiessa.

                                                                               ~ * ~



"Sitten lukkari näytti miten lasketaan yhteenlaskuja ja vähennyslaskuja ja opetti vielä vähän latinaakin! Oppituntien välissä tutustuin paronin, lordin ja ritarin poikiin, vaikkakin lordin poika Amadeus Crawford oli aika ärsyttävä ja sitten..." Ed selitti innoissaan isälleen.



Edmund ei puolestaan oikein pysynyt poikansa juttujen mukana, hänen ajatuksensa olivat nimittäin aivan muualla. Naiset, aina naiset aiheuttivat päänvaivaa! Maatessaan Deborahin kanssa Edmund oli huomannut, ettei enää omannut samanlaista tunteen paloa tai fyysistä vetoa kuin ennen. Oikeastaan, nainen oli alkanut kyllästyttää häntä. Deborahin paikkaa alkoi kuin varkain täyttää eräs toinen nainen. Nuori nainen, jonka Edmund oli nähnyt vain muutaman kerran. Kirjeitä he olivat lähetelleet näkemisenkin edestä.



"Isä keskitytkö sinä lainkaan!" Edin kirkas ääni herätti Edmundin ajatuksistaan.
Edmund tarttui shakkinappulaan ja kysyi: "Jos kerran Amadeus oli ärsyttävä niin kukas pojista oli sitten mukavin?"
Edin jatkaessaan selostustaan Edmund saattoi vajota takaisin haaveisiinsa.

                                                                               ~ * ~



Edmund odotti hermostuneena. Hän tiesi kyllä sovittuun ajankohtaan olevan vielä paljon aikaa, mutta oli kuitenkin jo valmiina, ehkä nainenkin tulisi etuajassa. Kuullessaan oven avautuvan takanaan Edmund hymyili, hän oli arvannut oikein nainen oli etuajassa.



Edmund kaappasi Antonia Crawdordin syliinsä ja suuteli tätä kiihkeästi. Hänen sydämensä pomppasi kuullessaan Antonian äänen sanovan: "En jaksanut odottaa enää kauempaa".



Antonia ei ollut ainostaan kaunis, vaan hän oli myös älykäs. Edmund saattoi kertoa tälle valtakuntaa koskeviaan huolia ja Antonia kuunteli ymmärtäväisesti. Toisin kuin Deborah teki.



Antonia oli myös aina samaa mielta Edmundin kanssa ja jos ei ollut tämä pian ymmärsi Edmundin olevan oikeassa.



"Et voi ymmärtää kuinka suuren kunnian suot minulle viettäessäsi kanssani aikaa! Harvat ymmärtävät kuinka kallisarvoista kuninkaan aika on. Sitä ei pidä tuhlata."



"Kerta kun aikani on niin kallisarvoista, niin mitähän meidän pitäisi sillä tehdä?" Edmund sanoi Antonialle.



"Minulla olisi itseasiassa eräs ajatus", kuiskasi Antonia käheällä äänellään kuninkaan korvaan samalla kuin hänen kätensä alkoivat vaellella kuninkaan vartalolla.



Edmund sai heti ajatuksesta kiinni ja alkoi availla Antonian mekon nyörejä.

                                                                               ~ * ~



Aurora hotki ruokaa vauhdilla. Nälän jatkuvasta kasvusta hän oli osannut päätellä olevansa taas raskaana. Aurora ei enää edes jaksanut odottaa Glenysiä tarjoilemaan ruokaa, saati kävellä ruokasaliin asti syömään. Niinpä hän haki itse Glenysin jättämiä valmiita annoksia ruokakomerosta ja jäi keittiöön syömään. Sitäpaitsi Edmund söi ruokasalissa. Aurora ei halunnut mennä aviomiehensä seuraksi. Tämä oli alkanut hehkua uudenlaista onnea ja Aurora pelkäsi sen liittyvän jotenkin Deborahin uusimpaan raskauteen.



Ihan niin kuin Aurorakin, myös Deborah oli taas kerran raskaana. Aurora oli kuullut Deborahin raskaudesta Beatricelta, Deborahia kun ei ollut näkynyt vähään aikaan missään. Uusi raskaus ja kaksi tytärtä veivät ilmeisesti kaiken hänen aikansa.

                                                                               ~ * ~



"Ättä, ättä!"
Aurora ei voinut olla hymyilemättä tyttärensä puhumisyrityksille. Emmeline tuotti hänelle suurta iloa, mutta samalla hän pelkäsi suunnattomasti katsoessaan tyttärensä kasvoja. Aurora pelkäsi jatkuvasti menettävänsä jonkun lapsistaan, eikä pelkoa lieventänyt yhtään viime aikaiset tapahtumat Nevilleillä. Katsoessaan lapsiensa iloa Aurora näki jatkuvasti mitä Beatrice oli menettänyt.



Kylmäävät väreet kulkivat pitkin Auroran selkäpiitä ajatellessaan Beatricea ja tämän menetystä. Ne toivat mieleen sanat joiden unohtamiseen Aurora oli tehnyt paljon työtä. Vielä asuessaan Halldorassa, isänsä valtakunnassa, oli hän käynyt mustalaisennustajalla. Aurora muisti liiankin hyvin osan ennustajan sanoista.

"Kolme lasta saat, pojan, tytön ja pojan, muttet yhdenkään lapsesi häitä tanssi."

Aurora havahtui synkistä ajatuksistaan, kun Emma hänen sylissään alkoi kiemurrella.
"Rauhassa kulta, rauhassa. Kohta pääset leikkimään", rauhoiteli Aurora tytärtään.

                                                                               ~ * ~



Glenys oli alkanut ilmestyä Auroran seuraan usein tämän ollessa keittiössä syömässä. Aurora nautti ystävänsä seurasta, tämä antoi hänelle kosketuksen oikeaan maailmaan.



"Mitä siskosi perheelle kuulu parhaillaan?"



"Kauppa käy hyvin, mutta en muuten oikein tiedä. Heillä tapahtuu jotain outoa. Brita synnytti vasta, mutten edelleenkään ole nähnyt hänen edellistä lastaan Jeannea. Hesterkin sairastui yllättäen, enkä edes tiedä onko hän enää elossa! Tuntuu kuin heidän talossaan olisi yksi jos toinenkin salaisuus. Britasta on myös tullut hyvin sulkeutunut, hänestä harvoin kuuluu yhtään mitään."



"Onpa ikävä kuulla, muista jos voin auttaa, autan mielelläni."



Glenys tuijotti lumoutuneena kuningatarta. Miten tämä saattoi olla niin hyvä ja antelias, vaikka elämä kolhi tätä jatkuvasti?

                                                                               ~ * ~



Edmund tuijotti hermostuneena kirjettä edessään. Oliko liian aikaista lähettää se? Säikähtäisikö Antonia, jos hän kertoisi tunteistaan tätä kohtaan. Edmund itsekin oli säikähtänyt omista tunteistaan. Siitä miten nopeasti Antonia oli varastanut Deborahin paikan hänen sydämessään. Vain muutama hetki ja monien vuosien aikana rakennetut tunteet olivat kuihtuneet pois ja uudet tunteet alkaneet versota vanhojen raunioilta.



Edmund nojasi käteensä. Miksi naisten täytyi olla niin vaikeita? Lopulta hän teki kuitenkin päätöksensä ja sujautti kirjeen kirjekuoreen. Sen jälkeen Edmund kirjoitti toisen kirjeen, vaatturille joka saisi tehdä Antonialle syntymäpäivälahjaksi uuden upean mekon. Edmundin sydämen valtiattarelle kuului vain paras.

                                                                               ~ * ~



"Piilossa!"



"Kukkuu!"



"Ättä ei taa katota!" Emmeline kikatti.
Aurora ei voinut olla nauramatta tyttärensä hämmennykselle, mutta hänen hymynsä hyytyi tuntiessaan mekkonsa helman kastuvan.



Vaivaanloisesti Aurora nousi maasta ja alkoi huuta Glenysiä.



Emma täytyisi viedä pois katsomasta käynnistynyttä synnytystä.



Prinssi Geoffrey Baratheon



"Kolme lasta saat, pojan, tytön ja pojan, muttet yhdenkään lapsesi häitä tanssi."

Ennustajan sanat pyörivät Auroran päässä. Tähän asti eukko oli ollut aivan oikeassa.

                                                                               ~ * ~



Aurora hämmentyi valtavasti nähdessään Deborahin astelevan kuninkaanlinnaa kohden. Nainen oli jo niin pitkällä raskaana, että tämän olisi pitänyt pysyä kotonaan! Sitäpaitsi Aurora ei ollut kutsunut Deborahia vierailemaan. Eikä ollut kuningaskaan ollut edes paikalla, joten tämäkään tuskin oli naista kutsunut.



Deborah kuitenkin istuutui vaivaanloisesti puutarhan penkille, joten Auroralle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin istua viereen ja yrittää virittää keskustelua hyvien käytöstapojen mukaan.



Deborah kuitenkin vastaili vain lyhyesti ja kireän oloisesti, joten lopulta Aurora tyytyi vain istumaan hiljaa paikoillaan.



Deborahin kasvot kirkastuivat vasta tämän nähdessä kuninkaan astelevan linnan porteista. Samalla Aurora saattoi kuitenkin aistia tämän jännittyneisyyden kasvavan.



Kuninkaan saapuminen vei Auroran oman mielialan taas alas. Tottakai Deborah oli saapunut katsomaan kuningasta, rakastajaansa.



Tyynesti Aurora nousi ja suuntasi sisälle. Mitkään käytöstavat eivät vaatineet häntä jäämään seuraamaan aviomiehensä ja tämän rakastajattaren keskustelua.



Edmund tuijotti hämmentyneenä Deborahia. Jokin aika sitten hän olisi riemastunut naisen näkemisestä, mutta ei enää. Deborah oli yrittänyt jo monta kertaa järjestää tapaamista, mutta Edmund oli kieltäytynyt tekosyiden varjolla. Hän ei ollut ollut vielä valmis puhumaan Deborahin kanssa. Nyt nainen kuitenkin oli täällä.



Deborah nousi ylös ja rutisti kuninkaan lähelleen, niin lähelle kuin raskausmaha antoi myöten.
"Minulla on tärkeää asiaa sinulle", hän sanoi.



"Olen raskaana. Eikä Alarik ole lapsen isä. Sinä olet."



Ensin järkyttynyt hymy nousi Edmundin huulille, mutta tiedon iskostuessa hänen päähänsä hymy alkoi hiipua. Mitä mieltä Antonia olisi tästä?



"Miten tämä on mahdollista? Sinä sanoit, että huolehdit ettet tule raskaaksi!" Edmund sanoi paniikin kuultaessa hänen äänestänsä.
"En minä voi mitään vahingolle! Mutta asia on nyt tosi ja meistä tulee vanhempia. Sinun täytyy antaa minulle virallinen asema!"



"En minä sinusta voi kuningarta tehdä! Ei ole laillista keinoa jolla voisin hylätä Auroran."
"Kyllä minä sen ymmärrän, mutta meidän suhteemme on nyt siirtymässä seuraavalle asteelle, enkä minä sillä asteella voi olla enää naimisissa toisen miehen kanssa. Minun täytyy siis jättää vaatimus kruunusta hetkeksi ja tyytyä kuninkaan virallisen rakastajattaren asemaan. Saat ilmoittaa sen lakimiehillesi, jonka jälkeen voin muuttaa linnaan. Lapsestani tulee prinssi tai prinsessa ja minusta Teidän Korkeutenne Kuninkaan Rakastajatar."



Deborahin vaatimus veti Edmundin hetkeksi hiljaiseksi, mutta sitten hän jatkoi: "Ei. En tee sitä. Minä en enää tottele sinua."



"Anteeksi, mutta mitä sinä tarkoitat? Kuulinko minä oikein?" Deborah kysyi järkyttyneellä äänellä.



Rauhallinen hymy nousi Edmundin huulille ja hänen äänensä palasi takaisin normaaliksi.
"Kyllä, kuulit oikein. Tarkoitan sitä, että tämä suhde on ohi. Palaa miehesi luokse ja tee mitä haluat, minua ei kiinnosta enää."



Niine hyvineen Edmund jätti entisen rakastajattarensa ja ensirakkautensa järkyttyneenä seisomaan linnan puutarhaan.



Sisällä Edmund seurasi Deborahin toipumista järkytyksestä. Nähdessään naisen poistuvan hän tunsi kummallista helpotusta. Kaikki ne vaatimukset olivat nyt poissa. Tästä lähin Edmund voisi keskittyä rauhassa Antoniaan.

                                                                               ~ * ~



Puhaltaessaan Emman kanssa kynttilöitä Aurora tunsi itsensä oudon vapaaksi. Hän oli nähnyt Deborahin ja Edmundin riidan ja vaikutti hyvin todennäköiseltä, että heidän suhteensa oli nyt ohi. Auroralla oli viimeinkin mahdollisuus saada miehensä kokonaan itselleen.



Prinsessa Emmeline "Emma" Baratheon
                                                                               ~ * ~



Emma jutteli tylsistyneenä markiisin tyttärille. Molemmat markiisittaret olivat hänen mielestään epämielenkiintoisia.



"Oletteko te nähneet jo kaikki aatelispojat? Colum on aika mitäänsanomattoman näköinen, eikä Amadeuskaan erityisen hyvältä näytä, mutta Henry on ihan toista maata. Sinun veljesi voittaa kuitenkin ihan kaikki, hänellä on niin ihanat hiukset ja..."
Emma sulki korvansa Grethelin jaarituksilta. Pojat, pojat ja pojat. Mistään muusta ei tämä puhunut. Paitsi häistä ja avioliitosta. Mutta niihinkin liittyi pojat. Itseasiassa tytöt juttelivat nytkin ulkona Grethelin takia. Emma tiesi Edin olevan sisällä ja jos he menisivät sinne, Grethel suuntaisi suoraan liehittelemään tätä.



"Kyllä minäkin olen jo nähnyt heidät ei tarvi kuvailla heitä! Mutta mitä mieltä olette koulusta? Ihan tyhmää, että pojat saa opetella ihan oikeita asioita ja me joudutaan opettelmaan tanssimista ja soittamista ja kaikkea muuta turhaa."
Margaret oli Emman mielestä sisarensa vastakohta. Häntä ei erityisemmin pojat kiinnostaneet. Tieto oli Margaretin intohimo. Nytkin hän jaksoi vain valittaa aatelistyttöjen tapakoulusta. Hänen mielestään tytöillekin olisi pitäny opettaa laskentoa, tähtitiedettä ja filosofiaa. Mitä hulluja ajatuksia!



"Mitä jos vaikka rakennettaisiin lumiukko?" Emma ehdotti markiisittarille täysin kyllästyneenä heidän juttuihinsa.
"Eihän me sellaista voida tehdä, siinähän menee ihan sotkuun!" Grethel valitti ja jatkoi selontekoaan.
Emma sulki korvansa ja siiryi omiin haaveisiinsa.

                                                                               ~ * ~



Aurora puhalsi hymyillen kynttilät Geoffreyn kakusta. Tänään se tapahtuisi. Tänään hän yrittäisi saada kuninkaan huomaamaan itsensä.



Prinssi Geoffrey Baratheon

                                                                               ~ * ~



Perhoset mahassaan Aurora käveli kohti sohvaa jolla Edmund istui.



"Huomastiko kuinka komea poika Geoffreystä kasvoi? Tytöt tulevat vielä kilpailemaan pojistamme", Aurora avasi keskustelun.



Edmund tuijotti ärtyneenä vaimoaan. Hänen ajatuksensa olivat parhaillaan joissain ihan muualla kuin vaimossaan.



"Ei sillä ole mitään väliä miltä lapsemme näyttävät. He ovat kuninkaallisia, kaikki kilpailevat heistä kuitenkin."



Aurora hämmentyi hieman Edmundin tylyydestä, mutta yritti silti jatkaa keskustelua: "Mutta mieti kuinka paljon kovempaa he kilpailevat nyt. Olen jo vähän katsellut muiden valtakuntien kuningasperheiden lapsia ja ainakin Sevollassa, Peitlanissa ja Larendasethissa olisi sopivia ehdokkaita. Vaikka Peitlan on kyllä vähän liian kaukana mielestäni ja..."



"Ei meidän täydy vielä tuollaisia miettiä. Kun lasten avioliittojen aika on, kaikki järjestyy."



Sanat sanottuaan Edmund nousi, puki yllensä ja käveli mitään sanomatta ulos. Aurora jäi hetkeksi istumaan, mutta pian hän jo nousi pettyneenä ylös ja lähti etsimään lapsiaan. Samalla Aurora tunsi kuinka hänen sydämensä puristui entistäkin pienempään kasaan.

                                                                               ~ * ~



Pakkanen kiristyi ulkona, mutta Edmund ei halunnut mennä enää sisään. Aurora voisi yllättää hänet taas, vaikka hänellä oli paljon tähdellisempääkin tekemistä.



Pian hän näkikin jo rakkaansa astelevan porteista sisään, etuajassa kuten aina.




"Olen ikävöinyt sinua niin, onneksi olet siinä nyt", Antonia kuiskasi Edmundin korvaan.



Varmistuttuaan Auroran lähteneen jo ylös Edmund asettui istumaan takan lämpöön Antonian kanssa.



"Olen kovin kiitollinen lahjastasi, rakas."
Edmund tunsi kuinka hänen sydämensä alkoi tykyttää entistä kovempaa Antonian kutsuessa häntä rakkaaksi.
"Näytät upealta mekko päälläsi."
Antonia kikatti ja kuiskasi: "Näytän kuitenkin yhdella tapaa vieläkin upeammalta, nimittäin ilman sitä."



"Mitä jos siirryttäisiinkin makuuhuoneeseen?"

                                                                               ~ * ~



Aurora etsi kuumeisesti Edmundia. Talvi oli lopuillaan ja kevätaurinko sulatti jo lumia pois, mikä merkitsi Edin syntymäpäivien lähestymistä. Linnassa voitaisiin vihdoinkin järjestää juhlat ja niiden suunnitteleminen täytyisi jo aloittaa. Aurora halusi kaiken olevan täydellistä esikoisensa saavuttaessa naimaiän.



Oviaukosta Aurora kuitenkin näki ettei Edmund ollut yksin. Ennen kuin kumpikaan huoneessa olijoista huomasi, piiloutui Aurora ja kurkkasi varovasti huoneeseen.



Hän joutui hetken miettimään kuka Edmundin seuralainen oli ennen kuin tunnisti kasvaneen lady Antonia Crawfordin. Juuri tunnistettuaan naisen kuuli Aurora toiveidensa viimeisetkin rippeet pirstaloivat sanat.

"Edmund, me saamme lapsen."



Edmund veti naisen rakastavaan syleilyyn.
"Tuleeko meistä todella vanhempia? Tämähän on loistava uutinen!"



"Miten ihanaa, että olet tuota mieltä. Minkälaisen aseman haluat lapsellemme?" Antonia vastasi.
"Meidän lapsestamme tulee tottakai prinssi, mitä muutakaan? Ja sinusta rakas, sinusta minä teen Teidän Korkeutenne Kuninkaan Rakastattaren. Tai ei. Sinun arvonimesi täytyy kuvastaa puhtauttasi. Sinusta tulee Teidän Korkeutenne Kuninkaan Sydämen Valittu. Saat muuttaa linnaan saman tien, Robertilla tuskin on mitään sitä vastaan."



"Oi Edmund! Meistä tulee niin onnellisia!" Antonia huudahti ja hyppäsi Edmundin syliin. Omassa mielessään Antonia ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta "Kuinka helppoa kuninkaan hurmaaminen olikaan! Kunhan vain saan vielä pojan istun jo pian valtaistuimella."

                                                                               ~ * ~



Aurora ei voinut hengittää, hänen täytyi päästä pois. Aurora kääntyi ja suuntasi juoksuun.



Jalat kuljettivat Auroraa hänen ollenkaan tajuamatta minne oli menossa.



Lopulta hän löysi itsensä neljännestä kerroksesta. Siellä hänen jalkansa pettivät.



Kyyneleet valuivat Auroran poskilla. Miten hän oli joutunut tähän tilanteeseen?



Tälläisenä Glenys löysi Auroran.



Kun kuningas oli käskenyt Glenysiä pistämään huoneen valmiiksi Antoniaa varten oli hän arvannut mitä oli käynyt. Huoneen valmiiksi laittamisen sijasta oli Glenys sännännyt suoraan etsimään Auroraa. "Ylös. Nouse ylös", Glenys käski.



Hämmentyneenä Aurora nousi ylös.



"Ei sinun tarvitse välittää. Et tarvitse enää kuningasta mihinkään. Sinulla on kolme upeaa lasta, eikä kukaan voi kieltää asemaasi kuningattarena. Nosta katseesi ylöspäin, älä anna hänen talloa sinua maahan. Avioliittoa ei ole tehty rakkautta varten."



"Mutta kaikki tarvitsevat rakkautta! Kuka minua rakastaa, jos aviomieheni ei rakasta?" Aurora nyyhkytti.



"Minä. Minä rakastan sinua."
Sitten Glenys suuteli kuningatarta.

                                                                               ~ * ~

                                                                               ~ * ~

                                                                               ~ * ~



Yllätyittekö? Heihei Deborah, tervetuloa Antonia ja maha-asukki! Kuninkaanlinnassa puhaltavat oikeat muutoksen tuulet.
Seuraavalla kerralla markiisit pääsevät taas valloille, paljastuuko Deborahin petos, kun kehdossa makaakin väärän miehen lapsi?

Mutta myöhäiset hyvänjoulun toivotukset kaikille, toivottavasti olette kaikki saaneet suklaata tarpeeksi, minä ainakin olen saanut ihan liikaakin...
Ja hyvää uuttavuotta, ensivuonna tavataan!